torstaina, heinäkuuta 31, 2008

lankaostokset

Nämä ihanat sarvinapit ja Arwetta sukkalanka (unelmanpehmeä) ovat tuliaisia Tanskasta. Langan väri ei tuosta kuvasta tule ollenkaan oikeana, livenä on vihersävyinen murrettu.
Kun tulin kotiin, mua odottikin paketti Jenkkilästä, Little Knits -kaupasta tilatut Norolaiset, yhteensä 4 kerää Kureonia ja 2 kerää Kochorania. Ainoa pikkuinen harmin paikka on, että tummemmat Kureonit ovat eri värjäyserästä, vaikuttaa että yksi vihreän sävy puuttuu kokonaan toisesta kerästä. Muut ovat samaa erää.
Toisesta kerästä puikoille päästi heti Last-Minute "Purled" Beret (vas alhaalla free patterns). Sain sen seuraavana päivänä muuten valmiiksi, mutta enpä ole vielä lankoja päätellyt. Hieman pienehkö siitä tuli (muuntelin ohjetta, koska kuvittelin sen olevan liian iso). En jaksa kyllä purkaa, elättelin toiveita virkata vielä pari kukkasta koristeeksi, katsotaan tuleeko siitä mitään. Ihan kiva siitä tuli näinkin. Tasan 50g eli puolet kerästä meni tähän.
Nämä ihanaiset Noroset ovat mun ihan ensimmäiset, tämä satsi oli 36e postituskuluineen. Suomessa yksi kerä Kochorania maksaa nimittäin 24e.

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008

Arvonta suoritettu!



video
Ja voittajanumero on 38 = Milla! Onneksi olkoon! Laitan sitten kuvan paketin sisällöstä, kunhan se mulle selviää :)
Kiitos kaikille osallistujille onnitteluista ja toivotuksista! Ihanan lämmintä kesänjatkoa kaikille lukijoilleni!

maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

Sekalaista..

Seuraan yhden ruokasivuston päivityksiä, myös sen takia että siellä on hyviä ruokavitsejä
Tämänpäiväinen (käännettynä): Isä ja poika kävelevät huvipuistossa, ympärillä karuselleja, ilmapalloja, jäätelöä..
Poika: Iskä! Haluan jätskiä!
Isä: Poikaseni, minäkin haluan jätskiä- mutta pitääpä kestää; meillä on rahaa ainoastaan olueen...

Ja pieni mainospala: Kapiokirstun työpajapäivät 7-10.8 Tervakoskella (pdf-tiedosto). Olen menossa 8. ja palaan 10.8. Jos joku tulee Hgi:stä, mielellään voidaan keskustella kimppakyydistä.
Käsityörintamalla hiljaista kuin huopatossutehtaalla... Ihanaa lankapakettia odottelen Jenkeistä, jeee :)

sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2008

Matkaraportti V/Mögeltönder ja Groeningen

Eli Arvontaan saa vielä osallistua edellisessä postauksessa!

Seuraavassa viimeinen jakso matkakertomuksessani. Mön saarelta Tankassa jatkettiin vielä Tönderiin, missä käytiin yhdessä museossa. Yöpyminen olikin hienossa Schackenborg Slotskro-hotellissa Mögeltönderin pikkukaupungissa, hotelli on ollut olemassa vuodesta 1687 ja sen välittömänä naapurina on Schackenborg linna, joka on Tanskan prinssin omistama. Taisi olla meidän matkan kallein hotelli, hienot huoneet kylläkin, ja ihana ympäristö kaiken kaikkiaan, sielläkin ilmat olivat suotuisat. Niin ja siellä oli sitten reissun ehdottomasti paras aamiainen, kertakaikkisen upea.
Hotellin seinää oli koristamassa tuommoinen
Sielläpäin käytiin yhdessä keramiikkapajassa
mm oli tommoiset söpöläiset :)
Myöhään illalla päästiin Groeningeniin Hollantiin, oli mieletön nälkä ja tuollainen spare ribs-annos tuli vedettyä n. klo 22 illalla. Mutta hitsi kun oli hyvää, aivan vähäsen jouduin lautaselle jättämään, liikaa on liikaa.
Lähikaupungissä käytiin sitten pukumuseossa ja matkalla näin tuollaisen kissa-asetelman
Tässä pari kuvaa museosta, huom. naisen päähine
Aivan ihana juustokauppa Groeningenissä, monen monesta kiposta on tullut maistettua erinomaisia juustoja

Eilen kävin poimimassa vähän vadelmia, yhdessä kohtaa oli aivan järkyttävän kokoiset vadelmat, en ole ikinä moisia ennen nähnyt. Ja tänään kävin pyöräilemässä, n. 80km tuli mittariin. Poltin yläselkäni tosin tyhmyyttäni, laitoin avaran paidan ja mun piti vaihtaa se T-paitaan myöhemmin, mutta enpä muistanut ja kun kerran ei ollut aurinkorasvaa siinä kohdassa niin punoittaa ja kirveltää mukavasti. Harvinaisen hidasta tämän päiväinen reissu oli, mikä on sekin aika rasittavaa. Yleensä tollaiselta kotiutuu pari tuntia aiemmin, nyt oli kaikki mahdolliset ja mahdottomat tauot pidetty. Nooh mutta muuten kiva pyöräily ja mitä mainioin sää, vähän tuuli ja oli sopivan lämmin.

perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

pikku pikku kilpailu

Mulla on aivan tajuttoman huono onni arvonnoissa, se on fakta se. Mutta olen odottanut jotakin sopivaa pyöreää lukua, että voisi järjestää ensimmäisen ikioman :))

Ja nyt se lähestyy, nimittäin 100 postausta tulee kohtapuolin täyteen!

Eli kaikki, jotka kommentoivat tähän postaukseen ennen kuin ehdin julkaista 101:n, osallistuvat arvontaan. Palkintoa en ole vielä tarkemmin miettinyt, mutta jotakin käsityöaiheista se varmasti on. Ja koska täällä ei ole mitään päätä huimaavaa trafiikkia, todennäköisyys voittaa on suurempi ;)

Näin sitä keksii kaikenlaista, kun on kuuma eikä jaksa tehdään yhtikäs mitään...

torstaina, heinäkuuta 24, 2008

Matkaraportti IV/Vadstena ja Mön

Edit: Pirjo-Riitan blogin linkityksen korjaus (jäi vahingossa pois)

Eli jatkan etenemistä omituisessa järjestyksessä, nyt ollaan aivan matkan alussa. VikingLinella mentiin Tukholmaan ja sieltä jo omalla bussilla Vadstenaan. Siellä kova sade toivotti tervetulleeski, mutta hetken päästä olikin kirkastunut. Rannalla aurinko pilkahtaa näin kauniisti pilvien lomasta.
Käytiin muutamassa nypläysryhmässä paikallisen nypläysihmisen opastamana luostarin alueella käsittääkseni. Alla yhden nuoren naisen opinnäytetyö, 3D-nypläykset, nyplätty uretaanilevyn päällä suoraan paksusta pellavasta (muistaakseni mun kysymykseen langan paksuudesta hän vastasi 16/2). Tärkätty liimalla.

Sitten käytiin Elsa Pettersonin liikkeessä (korjatkaa jos nimi tai muu info on väärin). Liike ollut muistaakseni 80v olemassa, tämän rouvan äidin pitämänä alkuun. Hirveän suloinen mummeli, joka hätääntyi hirveästi kun lauma meikälaisia porhalsi kauppaan.
Tanskan puolella oltiin pari yötä Mön saarella. Tämä rakennus taisi olla joku sairaala aikoinaan. Wc:t ja suihkut olivat käytävällä, mutta missään vaiheessa ei tarvinnut jonottaa, oli aivan ihana aamiainen, reissun toiseksi paras, ympäristö oli kaunista, tanskalaiseen tapaan kukkia joka puolella, mm. ruusut täydessä kukassa ja upea sää ilahduttamassa meitä.
Tässä tämä talo vielä kauempaa ruusupensaiden takaa.
Kukkia valokuvasin paljonkin, tässä näyte :)
Sitten käytiin katsastamassa hienoa nähtävyyttä, kallioita, ovatko peräti tanskan komeimmat. En muista enää montako porrasta alas rannalle oli, mutta alhalla jalat tärisi niin, ettei meinannut pysyä pystyssä :) Ja huh huh mikä löyhkä oli maalissa, aurinko+kalkkikivi+levä ->sanoinkuvaamaton aromi, tärinästä huolimatta tuli kiire ylös.

Ja sain vielä komean timantin Pirjo-Riitalta! Oikein paljon kiitoksia tunnustuksesta, aina niin lämmittää sydäntä kun joku tykkää mun sepustuksista :)

tiistaina, heinäkuuta 22, 2008

töihin paluu

Eilen oli eka työpäivä loman jälkeen, nyyh! On se vaikeaa kun on loman aikana tottunut heräämään n. 9 maissa ja nyt pitää herätä jo 6.30, asiaa ei helpota yhtään, että on vaikeampi nukahtaakin. Toivottavasti äkkiä tasantuisi. Tänään piti oikein mennä päiväunille, mutta niistäkään ei tullut mitään järkevää. Lähdin sitten kävelylle ja löysin reitin varrelta mustaherukkapensaan, kypsät söin ja loput jätin kypsymään. Lomareissun parin kilon painonnousukin alkaa tasaantua, töissä kun ei voi napostella jatkuvalla syötöllä ja hotellien buffetaamiasetkin ovat jääneet taakse. Belgialaissuklaavarastot pienenee kotona kyllä... Belgiassa oli surkea palvelu mutta suklaakonvehdeista jää hyvät muistot :)

Muokkailin vähän lisää lomakuvia, poukkoilu matkakertomuksessa jatkunee lähipäivinä.

maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Uusi teksti alempana

Blogger on hassu, jos on tallentanut aiemmin luonnoksen ja julkaisee sen myöhemmin, teksti sijoitetaan luonnoksen päivämäärän mukaisesti. Matkaraportti III:n kuvat olen laittanut aiemmin, mutta tekstit vasta äsken, joten käykääpä vilkaisemassa alempana.

sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Hyvä kiertää

edit: pieni muokkaus

Villavaara -blogista löysin tämän ja pitihän mun osallistua :)

Lupaan virkata tai neuloa kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin (laita myös osoitetietosi sähköpostiini kiokio_21 ät yahoo piste com).

Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana, kuitenkin viimeistään heinäkuussa 2009. Anna hyvän kiertää myös omassa blogissasi, eli jos ilmoittaudut tähän, niin pistät hyvän kiertämään myös itse omassa blogissasi! Ja voi sitä tehdä muutakin kun neuloa tai virkata (muilla on helmeilyä, ristipistoilua, ompelua), mulle nämä vaan on varmempia :)

1. Pirkko
2. S ja pikku Laura
3. Marsu

lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

Matkaraportti III/Brygge ja Kortrijk

Tässä pari kuvaa Bryggestä. Suklaakauppoja ja pitsikauppoja oli varmaan yhtä paljon eli paljon. Ensimmäinen kuva on keskustorilta, jonka edessä on parkeerattu onnistuneesti viemäriauto, meillä oli tiettyyn aikaan sovittu tapaaminen, tultiin vähän liian aikaisin, hitto sitä löyhkää, piti kiertää korttelia vielä vartin ajaksi. Pääkaduilla oli aivan hirveästi turisteja, heti kun poikkesi hieman sivuun, löytyikin aivan hiljaisia ja idyllisiä pikkukatuja.

Alla olevat kuvat ovat Kortrijkin Pellava ja Pitsi museosta. Siellä oli todella hyvä opas, puhui niin että jaksoi pysyä hereillä, innostuneesti ja hyvällä englannin kielellä. Siellä oli todella aidon näköiset ihmishahmot ja tuo hevonenkin on aivan elävän näköinen.
Tämä oli mielestäni yksi parhaista hahmoista.
Yläkerrassa oli sitten syntymästä kuolemaan kavalkadi, installaatioita eri tilanteista, syntymästä kuolemaan. Pitsiä hyvin paljon, tässä pari. Meille nämä kasvot eivät kerro mitään, mutta oppaan mukaan ovat Belgian kuuluisuuksia.
Seinällä oli vaihteeksi makrametyö.

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

Matkaraportti II/OIDFA:n pitsikongressi Groeningenissä

Groeningenissä olimme kolme kokonaista päivää ja yksi illan pätkä (jolloin söin järkyttävän kokoisen annoksen spare ribsejä klo 22). Pitsinäyttelyssä oltiin yhden päivän. Siellä oli myyjiä kaikkialta Euroopasta, voi olla että muualtakin. Tunnelma kuin Hulluilla Päivillä Hesan Stockalla :) Aivan mielettömät valikoimat lankaa, nypylöitä, kirjoja, malleja yms yms. Langan ostolta (siellä) olen säästynyt, ostin sen sijaan 50kpl nypylöitä, vanhoja on kasapäin kotona, mutta niitä ei ole ikinä liikaa, eihän ;) Maksoivat 23e, kun täällä vähintään 35e eli silkkaa säästöä. Sieltä ostin myös muutamia malleja ja olisko yhden kirjan ja jotain muuta pientä. Myyntikojuissa, missä myytiin malleja, oli paljon valmiita töitä esillä, sitten oli erikseen näyttelyalueet. Alla muutama kuva laukkukilpailusta, mielettömästi laukkuja, kuvassa näkyy vain osa seinästä, ja pöydällä oli lisää. Kaikkia yksitellen ei tietenkään voinut kuvata, muutaman valokuvasín, mistä pidin itse eniten.
Aika hieno vai mitä, nappeja ja yksinkertainen ristikko
Nahkaa ja nypläystä paksulla villa/pellavalangalla
Söötti lehmäreppu
Voittajakolmikko, jotakin metallilangan tyyppistä (tai näköistä), harmi kun valokuvattuna salamalla näyttää paaaljon tylsemmältä kuin livenä. Nämä oli siis arvosteltu jo etukäteen, mutta katsojat saivat äänestää omaa suosikkiaan.
Rivistö valmiita nyplättyjä huiveja, hattuja ja vaatteita
Lasityömallilla nyplättyjä tauluja
Tuollaista ei ehkä raaskis päälleen pistää :)
Oli paljon hienoja moderneja pitsitauluja, tollaisen voisin itsellenikin pistää seinälle
Sitten oli huone täynnä Duchesse pitsejä, tässä yksi töistä. Todella iso liina livenä. Itse en ole ohutlankapitseistä toistaiseksi innostunut, liian pientä meikälaiselle. Niille jotka eivät hahmota tuota työmäärää, voin kertoa että kurssilla viikonlopun aikana ihmiset ovat tehneet 24 tuntia miinus lyhyt yöuni -aikataululla yhden pienen koukeron (eli esim. joku lehti alkaa koukerolla).
Tässä siis murto-osa pitsinäyttelyn antimista.
Hollannissa on aivan mieletön määrä polkupyöriä, siellä oloaikana olen bongannut ehkäpä n. 3-4 pyöräilykypärää, kaksi heistä todistetusti turistien päässä. Aivan uskomatonta meininkiä. Lyhyitä sadekuuroja tuli vähän väliä niskaan, mutta muuten oli aurinkoinen ja lämmin sää. Kaupungilla ihmiset kävelivät todella leppoisasti, kiire heillä oli heti kun pääsivät pyörän selkään. Pyöräilijöillä on etuajo-oikeus, eivät pahemmin jarruttele ja heitä piti tosissaan varoa. Palvelu ruokapaikoissa oli ystävällistä ja sujuvaa mitä en voi sanoa Belgiasta (silloin kun sinne päästään). Jotain sanoja ymmärsi kirjoitetusta Hollannin kielestä ruotsin ja englannin pohjalta, mutta käytännössä kaikki puhuivat hyvää englantia. Torilta ostin paistettua kalaa ja pari tuoretta tomaattia, vähänkö maistuivat hyviltä, oikeilta tomaateilta, ja mango oli erinomaista, pehmeätä ja kypsää mihin suomessa käytännössä ei törmää. Tällaista tällä kertaa...

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Matkaraportti

Eli täällä ollaan taas! Vaikka reissu oli tosi kiva, kotiin on aina yhtä mukavaa palata. 21 henkeä meitä oli, normaalin kokoinen iso bussi koko ajan matkassa, eli sai istua omalla penkillä ja tehdä käsitöitä. Pitsimatkahan tuo oli, noin puolet meistä harrastaa nypläystä, toinen puoli jotakin muuta, pieni osa ei ymmärtääkseni harrasta käsitöitä ollenkaan. 3 miestäkin oli mukana (1 heistä kuljettaja, Kari, joka jo 17vuoden ajan! tämäntyyppisillä matkoilla mukana). Anri on järjestänyt ja suunnitellut tämän matkan, josta kunnia hänelle!

Bussimatkailu meni yllättävän kivuttomasti, ekana päivänä matkaa olikin kertynyt yli 700km, muina vähemmän. Välissä tietenkin piti pitää taukopäiviä ennakkosuunnitelman mukaan, kuljettajilla on todella tiukka valvonta ajoajoista nykyään. Olin yllättynyt, että pystyin tekemään käsitöitä ja lukemaankin välillä ilman pahoinvointia.

Jos niin voi sanoa, olen saanut pienen yliannostuksen pitsiä. Kaikki ovat olleet mielettömän hienoja, mutta koska pitsiä oli niin paljon, jossakin vaiheessa ei enää jaksanut perehtyä ja innostua, ohitti pikasilmäyksellä ja toteamuksella ”vautsi”.

Ensimmäinen satsi valokuvia piti tyhjentää CD:lle, joka on Tiinalla, saan sen parin viikon päästä. Tässä sitten kuvia jälkimmäiseltä matkan osuudelta ja mun aikaansaannoksista matkalla (näistä aloitetaan :)
Tässä kotona Lexa haistelee uusia superkivoja kenkiä. Lexa muuten, joka normaalisti on aina vastassa ja puskemassa, oli todella loukkaantunut kun tulin kotiin. Varmaan parin tunnin ajan esitti ylpeää, eikä tullut syliin, eikä antanut silittää itseään. Leppyi sitten pikkuhiljaa..
Sain aikaiseksi yhdet neulakintaat Sandnes Tovesta, näissä on kunnolla pituutta, pesukoneessa pinta jälleen muuttui pehmoiseksi ja pörröiseksi (itselle muistiin: pikapesussa 30 asteessa eivät kutistu)
Tanskassa Mön saarella käväistiin kaupungilla ja siellä oli jotkut markkinat. Löydettiin käsityökauppa ja Tiina mun painostuksella (osta, osta, osta!) osti tuota lankaa ja bambupuikot. 2kerästä hän teki pitkät polvisukat ja mä ostin sitten jämät, joista tulikin nämä kokoa 38 sukat sekä alempana olevat pikkuruiset söpöliinit :) Lankana Regia 4-fädig Crazy Color, Suomessa en ole tota väritystä nähnytkään myynnissä, puikot 2.5 bambut.
Meitä oli useampi jotka teki bussissa käsitöitä ja alla on Ninan saldo matkan ajalta. Vakuuttava, vai mitä. Tollainen kasa nyplättyjä koristeita, tulevat sittemmin kortteihin.
Ja sitten neuloin sitä valkoista puseroa, mutta ennen hihoja into lopahti, ja tein kaikkea muuta.
Kaikkea kivaa on nähty ja valokuvattukin, harmi kun kaikkea ei voi (jaksa) laittaa tänne. Seuraavassa sitten vähän lisää..

keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

Timantti!

Olen saanut Tuijalta huomionosoituksen! Kaunis kiitos :)


Here the rules: Säännöt:

1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nominate at least 7 other blogs./ Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you've nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Vuorostani antaisin timantin Katelle, Kaisalle, Heidille, Steffille, Marsvinille, Annikalle ja Taijalle.