perjantaina, syyskuuta 27, 2013

Sapakset

Eilen olin työväenopiston "Sapaksia syksyyn" kurssilla (Tiina Lehtonen). Yleensä heti merkkaan reseptivihkoon arvosanani, kun muuten ei muista jälkikäteen mikä oli hyvää ja mikä ei. Nyt kaikki sai "hyvä" tai "hyvää!" arvosanan, yksi vain oli "ei oikein...", muut kyllä kehui sitäkin. Minä ja parini tehtiin savulohimoussea maalahdenlimpulla ja riimikaritsaa + marinoituja sieniä (toinen kuva ylhäältä). Riimikaritsan opettaja oli kyllä jo etukäteisvalmistanut, koska kurssilla sitä ei oikein pysty tekemään (jääkaapissa 8-12t + pakastus), me vaan vuollettiin kohmeisesta lihasta ohuita siivuja.



Jälkkäriksi tyrnimoussea ja suomalaisia marjoja
Lautanen ennen hyökkäystä

Tähän voisin laittaa näiden sienten ohjeen, kun lajina ovat erityisen lähellä sydäntäni :)

Marinoituja suomalaisia sieniä
30g kuivattuja suppiksia tai muita sieniä (tai vastaavasti 1/2l tuoreita) (meillä tuoreita suppilovahveroita
vettä liottamiseen
öljyä kuullottamiseen

Marinadi:
4rkl öljyä
4tl viinietikkaa
4tl vettä
1tl sinappia
1 valkosipulin kynsi puristettuna
1pieni sipuli hienonnettuna
ripaus suolaa ja mustapippuria sekä sokeria

1. Liota kuivattuja sieniä puolisen tuntia. Sekoita sillä aikaa marinadin ainekset.
2.Kuullota hetki lionneita sieniä pannulla tilkassa öljyä.
3. Nosta sienet tarjoiluastiaan ja kaada marinadi päälle. Sekoita ja anna marinoitua hetki ennen tarjoilua. Tarkista maku.

4 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Voi nam, ihanan näköisiä herkkuja! :)

Mallaviri kirjoitti...

Maistuis varmaan mullekin :-)

Pirkko kirjoitti...

Kyllä nyt ymmärrän mikä menee aina joskus nypläyksen ohi. Voi mitä herkkuja saitte tehdä ja maistella!

marsu kirjoitti...

Tuota pitää kokeilla :-)