sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010

Helmikurssi

Tänä viikonloppuna olin Kapiokirstun helmityökurssilla, opettajana Riikka Santonen, Helmimeren omistaja. Useampi meistä innostui tosta yhdestä rannekorusta, jota tein jopa kaksinkappalein. Alla olevassa kuvassa on mun aikaansaannokset, aloitin punaisesta rannekorusta, yksivärisenä vähän helpompi tehdä ja jatkoin monivärisellä versiolla. Punaisen rannekorun helmilukko ryppyili mulle ihan tosissaan, jouduin sitä x 3 tekemään; ensin oli liian pieni ja sitten liian iso. Violettiin sitten laitoin ihan suosiolla metallisen lukon.

Muutamat kurssilaisten tekemät työt alla. Tässä Petran rannekoru (melkein samalla mallilla kuin mulla).

Eevan helmi/palettikirjontaa ja Sannan koru

Eevan aiemmin tehty pikkutaulu

Riikan kirjoma taulu näytillä
Näitä kirjontapakkauksia kuulemma saa ostaa Venäjältä, pakettiin kuuluu helmetkin. Erään Leena H:n kirjottu upea ikoni, joka oli myös vain näytillä.

Kiitos kaikille seurasta ja kurssista!

sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Lissabonin keikka

Muutamia tunnelmakuvia Lissabonin matkalta
Näkymä kaupungin ylle Castelo de Sao Jorgesta
Elevador de Santa Justa
Oceanarion asukit

Eräs tiiliseinä kaupungilla
Hieronymuksen luostarin pylväskäytävä
Samaisen luostarin ulkoseinän taidokasta koristelua

Castelo dos Mouros Sintrassa
Näköaloja Sintrassa
Näkymä Palacio Nacional de Sintraan kukkulalta
Oli oikein mukava reissu, lämpötilat viikon loppupuolella oli n.23 astetta. Ei niin kuumaa, ettei olis jaksanut kävellä, muttei niin lämmintä, että kovin pitkiä tovia olisi ilman takkia viihtynyt. Leppoista tallustelua enimmäkseen, parhaimmillaan parit päikkärit /pv, mutta tuli nähtyä ihan mukavasti silti. Ruuasta olen kertakaikkisen pettynyt, viikossa ei nyt kovin monessa paikassa ehdi käydä, mutta enimmäkseen melko mautonta ja maustamatonta ja rasvaista. Mutta keitot oli hyviä!