lauantaina, helmikuuta 21, 2009

tiskirätti buumi

Malli: Waffle dishcloth
Lanka: M&K ECO baby bomull kaksinkertaisena, yksi painaa n. 30g
Puikot: 4.0
Ravelryssä moni on ensin ihmetellyt ja sitten kehunut neulottuja tiskirättejä. Ilmeisesti täkäläiset ainakin enimmäkseen pyyhkii näillä tasoja yms keittiössä, toisin kuin esim. Jenkeissä, missä näillä saatetaan oikeasti tiskatakin. Koska huhu on kertonut, että nämä pyyhkivät jopa paremmin kuin teolliset rätit, minäkin rupesin tähän. Tässä kaksi ensimmäistä, ylempää kuvausvaiheessa ei ole vielä kostutettu ja kuvio erottuu vähän paremmin. Nämä kaksi lähtevät viikonloppuna tupariviemisiksi.

Tänään kävin ensin Oulunkylän lankakaupan neuletapaamisessa, kiitos kaikille seurasta! Oli paljon uusia kasvoja, mutta muutama tuttukin. Ja nyt kukaan tuttu ei mua usko, mutta en ostanut muuta kuin tilattua lankaa, enkä itselleni yhtäkään kerää!! En usko tätä itsekään todeksi ;)

Sitten lähdin ex-tempore Marsun matkaan Vantaalle Päivin luokse kauneuskutsuille. Siellä meni vähän rahaa, vaikka olenkin sanonut, etten mitään osta. Se siitä, kun on pidätellyt koko aamupäivän lankakaupassa ;) Oli oikein hauskat iltamat, ja sain siellä neulottua vielä yhden tiskirätin, joka on lankojen päättelyä vaille valmis.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva oli tavata! Toivottavasti nähdään toistekin! =)

Anonyymi kirjoitti...

Oli kiva nähdä Ogelissa pitkästä aikaa.
Minunkin pitäisi kokeilla noita tiskirättejä. Ennenmuinoin olen käyttänyt vanhoista vaatteista revittyjä riepuja ja kokemukset niistä ei innosta, mutta ehkäpä nämä ovat parempia.

Anonyymi kirjoitti...

siis..en,ymmärrä tota ohjetta:(Kokeilisin,saisko sen,suomeksi jostain?
Nea sivulta Samatha

Koukkuhelmi kirjoitti...

Eikä, oliko se tapaaminen tänään?? Voi harmi, olisin tullut, jos olisin tiennyt. Huomasin ilmoituksen viimeeksi kaupassa käydessäni, mutta en ehtinyt pistää päiviä ylös ja nettisivuilla eivät olleet. Onko tapaamisia vielä lisää? Kannattaako sinne mennä?

Anonyymi kirjoitti...

Tuli nukuttua päiväunta, joten sänkyyn meno on viivästynyt. Aattelin käydä katsomassa blogeja, joihin päivällä kommentoin. Ilokseni löysin tiskirättisi, sillä itsekkin juuri laskin käsistäni tiskirätin teon. Tein vain koukkuamalla. Neulomalla olisi tullut joustavampi, sillä tuo koukuttu kudos on aika paksua kun lankakin oli paksua. neulottu sitten seuraavaksi.

Taija K kirjoitti...

Siis mikä neuletapaaminen?! Höh, kerrankin kun olis ollut viikonloppuna, minä en tiedä asiasta mitään.

Täytyypä laittaa palautetta, että voisivat tiedottaa vähän paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

Todistan, että et ostanut muuta kuin tilatut langat kaverille. Jaa-a, mistäs mä tiedän ettei se kaveri ole just sinä itse, heh.
Torstaina sitt tavataan satamassa. Jee.

Unknown kirjoitti...

Minä ainakin olin tilannut vihreää Divaa. Aion neuloa siitä puseron. Tulee aivan ihanan pehmeää neulosta.

Katselin kalenteriani ja maalis-ja huhtikuussa olen töissä ja toukokuussa laitan soppaa tiffanytapaamisen tulijoille, joten siinä ne neuletapaamiset tältä keväältä.

kio kirjoitti...

kiitos kommenteista!

nea, laitatko sun sähköpostiosoitteen, niin voin yrittää selittää. Ei ole suomeksi missään, mutta se on helppo, muutamia lyhenteitä täytyy vaan osata. esim. marjutin neuleet sivuilla on sanasto.

heh, pirkko, kiitos että puolustat mua ;)