tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Thaimaalaisen ruuan kurssi

Tässä siis jo "menneen talven lumia" eli maaliskuun lopussa Työväenopiston kurssi (opettajana Maria Ahvonen-Hartikainen). Joku järjestys tässä bloggaushommassakin pitää olla, joten parempi myöhään kuin ei koskaan ;)
Harvinaista kyllä, mutta sillä kurssilla tykkäsin kaikista ruokalajeista. Minä ja parini tehtiin thaimaalaista kasvishöystöä ja keitettiin kookosriisiä. Yläkuvassa tehdään kookosohukaisia, joita myöhemmin Millan kanssa tehtiin, voin sanoa, että kovin hankalaa oli paistaa, riisijauho teki taikinasta aika hajoavaa ja oli vaikeaa kääntää. Voisin heti syödä toisen valmistamana, mutta itse en enää lähtis siihen hommaan. Keskimmäisessä kuvassa kaalisalaattia ja maissileipäsiä.
Mosaiikkikuvissa tom kha gai-keittoa, papaijasalaatti, paistettua kalaa inkiväärikastikkeessa ja basilika-chilikanaa (sis. broilerin maksaa, hyvää!). Pari muutakin ruokalajia oli, niistä ei kuvia.

Papaijasalaattia
voin lämpimästi suositella, valkosipuliystäville.
1 papaija
2 tuoretta chiliä
2 tomaattia
4 valkosipulin kynttä
½ dl maapähkinöitä
2 rkl kalakastiketta
2 rkl sokeria
1 limetin mehu

Halkaise papaija ja poista siemenet. Koverra hedelmäliha irti kuorista. Poista chileistä ja tomaateista kannat. Rouhi maapähkinät ja paahda ne kevyesti. Laita papaija, chilit, valkosipulit ja tomaatit monitoimikoneeseen. Hienonna tasaiseksi massaksi. Lisää pähkinät ja mausta kalakastikkeella, sokerilla ja limetin mehulla.

Oli todella hyvää. Itiksen Prismasta ostin hyvän ja kypsän papaijan. Luulisin, että jos laittaisi lisää tomaatteja papaijan sijasta, tulis kans hyvää.

4 kommenttia:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hei!
Sulla on täällä taas kauniita kuvia, täytyy tulla myöhemmin ajan kanssa lukemaan. Nyt tulin vain kiittämään paketista; Ihanaa lankaa, hemmottelua suorastaan ja suklaa hyvää. Pienimmän kanssa päivällä maisteltiin, loput syön yksin salaa, heh heh.. Siis KIITOS!! ;OD

kio kirjoitti...

olepa hyvä, olen iloinen että oli mieleinen :) eikä lähettämisessä kestänyt kuin 1,5kk ;)

mokkakissa kirjoitti...

Mä en kestä. Kello on melkein puoliyö ja nyt tuli hirveä nälkä. Thaimaalainen ruoka ON hyvää. Ihan lemppareita.

Milla kirjoitti...

Toi papaijasalaatti oli niiiiin hyvää!

Heh, sain hetki sitten vasta eväät Ullikselle valmiiksi ja käytyä suihkussa, koko hiton ilta taas yllättäen meni. Vielä ompelen Justiinalle yhden pipon ja sit nukkumaan. Huomiseen!