perjantaina, marraskuuta 21, 2008

japanilaista ruokaa

Tänään oli ensimmäinen kerta japanilainen ruoka -kurssia työväenopistolla. Yhteensä näitä on kaksi kertaa, toinen on ensi perjantaina. En ole koskaan aiemmin ollut työväenopiston ruokakursseilla, ilmeisesti ovat kovin suosittuja. Pareittain sitten tehtiin eri ruokia. Harmi vaan, että sitä vaan teki omaa ruokaa eikä ollut aikaa/mahdollisuutta seurata muiden ruokalajien valmistusta. Meidän ryhmä oli 3:n ihmisen ja saatiin tehtäväksi tehdä maki-sushia eli sushirullia ja paistettua salaattia.
Pari yleisnäkymää valmiista ruuista ennen hyökkäystä :)
Sukiyakia höyryämässä
Lautasnäkymät
Eli tänään iltapalaksi oli misokeittoa, täytetyt riisipallot eli onigirit (kirjolohella ja kurkulla), maki-sushia, teriyaki-kanaa, paistettua salaattia, itusalaattia, nigirisushia (soikeat riisipallot, joiden päällä kalaa), vihreitä papuja seesamikastikkeessa, herneriisiä (lisuke), sukiyakia (pataruoka sis. nautaa, vihanneksia, sieniä, tofua, nuudeleita), fukusa-sushia (oli yllättävän hyvää, vaikka kuulemma edellinen ryhmä ei tykännyt yhtään; omelettineliöiden päällä riisi/anjovis/seesamsiementäytettä ja persiljalla sidottu kasaan), teejauhojätskiä, soijamaitovanukas, joka oli tosi hyvä vaikkei hyytynytkään. Ja tällainen satsi tuli vedettyä klo 20-21 illalla. Paluumatkalla oli hengitysvaikeuksia :)

Ja uusi numero Inside Loop -nettilehdestä on ilmestynyt, pari kivaa mallia, hippocampus lapaset esim. ja sukat

5 kommenttia:

Koukkuhelmi kirjoitti...

Hyvältä näyttää ruoat ;-)

***

Viitaten jättämääsi kommenttiin blogissani - sori; tajusin vasta jälkikäteen, että tulin tosiaan ostaneeksi samaa lankaa samanvärisenä!... Näyttää kyllä hyvälle, olen juuri tekemässä ihan peruspipoa, saa nähdä vaan osuiko silmukkamäärä kohdalleen.

kio kirjoitti...

se on vaan hyvä juttu, kiva ostos oli :)

Anonyymi kirjoitti...

Apua, ihanan näkösiä! Alko kuola valumaan.. Heti tammikuussa pitää kyllä mennä syömään sushia kun sinne ihmisten ilmoille päästään!

Se pöpämalli on muuten tosi jees! Jossain vaiheessa voisin tilata sulta vähän isompia parit pitkälahkeiset. Ja ahkä aavistuksen korkeemmalla vyötäröllä.. Mutta jos mä rupeen tilailemaan niin et saa ehkä aikaseksi, joten unohdetaan koko juttu! ;D Ei vaan, mut jos jossain vaiheessa teet niin voin maksaa kyllä! Vielä ei niitä tarviikaan, noi on pikkasen sopivasti venähtäny ja mahtuvat kyllä toistaiseksi. Ne on niiiiin ihania! =) =)

Eua kirjoitti...

Huh! Sä oot kyllä tosi ehtiväinen / jaksavainen, aina uusilla kursseilla! Herkullisennäköisiä sapuskoita.

kio kirjoitti...

milla, joo sushi alkaa maistua hyvälle mullekin. AIkaisemmin vierastin sitä levän makua, nyt uppoaa jo aika hyvin :) Pöpistä taisin saada joksikin aikaa tarpeeksi, mutta katsotaan sitten ..;)

Eua, kiitos :)