lauantaina, toukokuuta 02, 2009

UFO:t

1. Nypläysurani alkuaikoina (n. 5v sitten) tehty pikkutaulu / ikkunakoriste, päättely ja kukkien ompelu jäljellä
2. Makramepussukka
3. Nukkaneulatekniikalla aloitettu taulu, jatkaminen johonkin muotoon, ettei tarttis heittää aivan kauheasti kangasta pois, isoon puukehykseen kiinnitetty ja tuo jo tehty osuus on "pisara meressä". Nukan pituus vaihtelee, keskellä on aivan lyhyttä, vallimaisesti nousee ja laskee; kuvasta ei kovin hyvin hahmotu.
4. Vanha tuttu taulu, edellisen kuvauksen jälkeen yksi kiekura tullut lisää.
5. Nyytinkipätkä. Ellei jatkaminen, niin ainakin päätteleminen kirjanmerkiksi olisi hyvä saavutus.
6. Tämä on sitten varsinainen murhekryyni, jolle todennäköisesti ei tapahtu mitään tämänkään tempauksen aikana. Aloitettu n. 8-10v sitten, en muista tarkemmin. Verhoksi oli tarkoitus tehdä. Olen tehnyt näitä suikaleiksi, ehkä n.8 palaa yhteen ja sitten liittänyt suikaleita toisiinsa, samalla päätellen kunnolla. Verho on nyt iiisoon ikkunaan sopiva, mutta alkupalat ovat kireämmin tehtyjä kuin myöhemmät, eli selvästi pienemmät, jolloin verho on vino. Lisäksi on pieni kasa irtotilkkuja. Mua niin kismitti tuo, että jäi nurkkaan. Sitä ei voi nimittäin purkaa siitä alkupäästä, paitsi tietenkin niksnakspoikki-menetelmällä. Ja kokoero on niin suuri, ettei pingotus auttaisi mitään.
7. Helmikukka kesken, pari helmikurssia sitten aloitettu.
8. Toppi edelleen samassa vaiheessa kuin vuosi sitten

9. Samoin kuin tyynyliina; tosin tyyny sisälle on hankittu (on ollut eilen mun peffa-alustana piknikillä)
10. Haarukkapitsihuivi todella pahasti kesken, harkitsen purkamista, mutta todennäköisesti en raaski..

11. Revontuli-huivi edelleen päättelemättä

5 kommenttia:

Villakissa kirjoitti...

Tuo Revontuli-huivi on aivan ihanan värinen, muutkin kuin Kukka tykkää:)

Unknown kirjoitti...

Tästä 1. nypläystyöstä tulee tosi kaunis ikkunakoriste, kun se laitetaan kahden mattalasin väliin, joka kehystetään pitsin väreihin sopivalla kehyksellä.
Tekemäni delikahelminypläystyö on saanut paljon ihastuneita huudahduksia aikaiseksi.
Kannattaa kokeilla!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Blogissani sulle haaste.. ;o)

Kristiina kirjoitti...

Huh, on siinä monenlaista tekniikkaa kerrakseen. Olet aikamoinen monitaituri.Vaikka on UFOjakin, niin kyllä syntyy paljon valmistakin meidän vierailijoiden ihailtavaksi.

kio kirjoitti...

anni ja christina, kiitos !
pirjo-riita, tehty on!
Pirkko, onko sulla kuvia siitä työstä? varmasti on hieno!