Aloitin päiväni menemällä Oulunkylän neuletapaamiseen, missä vietin pari tuntia ja sitten yhtäkkiä muistin (heti kaikki pitää laittaa ylös, muuten kalenteririippuvainen on hukassa), että Kristiina oli kutsunut pyöreän pöydän neuletapaamiseen, nappasin Katin mukaan ja lähdettiin suunnistamaan Herttoniemeen. Suunnistaminen olikin helppoa, kun Katilla on hyvä softa puhelimella.
Kaunis kiitos Kristiinalla kutsusta ja kestityksestä ja kaikille muille seurasta ja opastuksesta! Hali on ihanan seurallinen kissa! En ole vähään aikaan noin vieraille ystävällistä kissaa nähnytkään.
Kaunis kiitos Kristiinalla kutsusta ja kestityksestä ja kaikille muille seurasta ja opastuksesta! Hali on ihanan seurallinen kissa! En ole vähään aikaan noin vieraille ystävällistä kissaa nähnytkään.
Siellä Katjun innostamana päätin ikiensimmäistä kertaa kokeilla kehrätä rukilla (Tintillä oli sellainen ihana masiina matkassa). MUTTA ei se ollutkaan helppoa, joten piti mennä yksi askel taaksepäin ja kokeilla ensin kehrätä värttinälllä ikiensimmistä kertaa sitäkin. Yllä on sitten värttinäkehräyksen saalis.
Ja tässä ryhmäkuva, värttinällä ja rukilla aikaansaadut möykyt. Alemmassa on myös pätkä Katjun kehräämää lankaa, Tintti keräsi kaiken kerrattavaksi.
Mutta en (vielä) aio tuohon ryhtyä!!! Oikeasti! Eilen Millan kanssa käytiin Karnaluksissa ja lankavarastoni yllättäen taas kasvoi. Laitoin miehelleni viestiä, että mopo taas karkasi ja hän vastasi siihen, että olisi huolissaan minusta, jos ei olisi :) Karnaluksissa oli tuttuja Kapiokirstulaisia. Ja neuvoin (ja yllytin) yhtä rouvaa, jonka mies vauhkona kierteli kauppaa ja halusi ehdottomasti tietää, missä on tarjouslankoja. Kun siellä ei varsinaisia tarjouksia ollut, niin etsi halvinta lankaa, mitä löytyi. Ja vaimo osti mun vihjaamana kaupan lähes kalleinta lankaan (heh heh). Paha paha minä! Mutta kyllä me laadun päälle ymmärretään..
Mentiin Viking XPRS:lla, matka ei ollut hinnalla pilattu, 2e/hlö, mutta 3.5t maissa on aika lyhyt aika. Taksilla mentiin, Karnaluksissa meni sit pitkään ja sitten syötiin Karnan lähellä olevassa ihanassa sushipaikassa (lähellä Maximarketia), siinä viereisessä marketissa sitten pikapika shoppailtiin ruokaa ja taksilla hurautettiin melkein viime hetkillä laivalle. Sushit oli tosi hyviä, tämä jo toinen kerta, kun syödään siellä.

4 kommenttia:
Kiitos kun tulit, ja huomasit ottaa Katin mukaan. Oli se teidän kehruun seuraaminen mukavaa ohjelmaa;)
Eiköhän kevään aikana vielä kerran tai pari ehditä tänne kokoontumaan.
Järkyttävän edullista tuo Tallinnan matkailu - siis laivalla - kyllähän siellä muutoin rahaa kuluu. Mä jo surffailen netissä etsien rukkia.
Ehkäpä kursseilla selviää ketä Kirtulaisia tapasit. Mutta oli tosi halpa laivamatka. Mistä pongasit sen matkan?
kristiina, toivottavasti alakerran naapurilta ei kuulunut valitusta, ku meikäläisen värttinä koko ajan tippuili ;) tulen mielelläni toistekin :)
Katju, tuli ehkä virheellinen signaali, että kun tämä matka oli niin halpa, niin voi kuluttaa enemmän.. Olet pahasti hurahtamassa tuohon :)
Pirkko, olivat sirpa, eeva ja anneli. Se oli viking clubin joululahjatarjous.
Lähetä kommentti