lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Nypläystä Kankaanpäässä

Heti juhannuksen jälkeen pidettiin Pirkko Särkimäen järjestämä nypläys/käpyilykurssi Kankaanpään nuorisoseuran tiloissa. 4 päivää viihdyttiin 8 hengen voimin onneksi ilmastoiduissa tiloissa, nukkumisrauhaa oli 22-08 välillä, muuten sai nyplätä vaikka koko ajan (jos hartiat antoi myöden).
Ihan koko aikaa ei kuitenkaan tehty käsitöitä, käytiin mm. Kankaanpään nuorisoseuran kesäteatteriesityksessä (kenraaliharjoitus) *Miestä vailla*.

Torilla ja muuten vaan ostoksilla.

Ihanassa kahvilassa torin laidalla

Pääsin tosi hyvin eteenpäin enkelin mekossa, käytännössä koko keskellä oleva verkko, missä kierretään ja kaarretaan koukuten koko ajan on tehty, muutama sentti palmikkoa vielä puuttuu. Siihenhän kuuluu vielä siivet ja kaulus, joten loppu ei vielä ole näköpiirissä, mutta pitkäveteisin ja työläin osuus on tehty. Ostin Kankaanpään sisustuskauppa Lilistä myös lasikuvun, jonka alle tuo aikoinaan tulisi.
Irjan silkkihuivi (loimilankapitsi), sellaista mallia ei ole kenelläkään, hän tekee verkkoa, ja sitten suunnittelee jotain nyplättyä aplikaatiota päälle.
Marjun vaate / liivi uuden Jana Novakin mallin mukaan
Tarjan kurssin aikana alusta loppuun nyplätty rannekoru Swarovskeilla
Ja edelleen Tarjan aloittama ranskalainen ruusu, tuota tehdään 2-3? kerrosta ja ommellaan ruusuksi
Anneli opetteli frivolite-pitsiä ensin kävyllä ja sitten vielä neulalla. Tilasin minäkin neulat, Pirkolla oli muutama japanilainen frivolitepitsikirja, ihan uskomattomia malleja. Sitten joskus minäkin taidan opetella tekniikan.
Annika halusi oppia ommeltun pitsin tekoa (neulapitsiä), mutta oppikin toista neulapitsiä (frivolite) ja lisäksi ehti tehdä helminyplätyn rannekorun.
Johanna eteni hyvin huiviprojektissaan
Eeva-Liisa teki ensin ensimmäistä helminypläystyötään (pieni taulu tai kortti), en muistanut ottaa kuvaa ja sitten tuollaista hatuketta tai hiuspantakorua, tähän tulee vielä upea manteliviritelmä päälle.

Ja tässä Eeva-Liisa näyttää miten voi tehdä mantelia kamman avulla, en taida vaihtaa tyyliä, mutta tämä voi sopia jollekin.
Paluumatkalla (koukattiin kylläkin) käytiin Parkanon Kehräämön myymälässä, siellä otin kuvan ja ohjeen minulle uudesta lapasmallikuviosta ja mukaan lähti n. 800g suomenlampaanvillalankaa. Aikas kiva kaupaa, ei voi muuta sanoa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeita nuo kaikki nypläystyöt, ei kyllä onnistuisi minulta, ei kannata edes kokeilla. Tuota käpyilyä olen kyllä pari kertaa yrittänut opetella, mutta ei sekään taida olla minun laji. Tyydyn siis puikkoihin ja kangaspuihin.
T. Eija

Pirkko kirjoitti...

Olet saanut kattavan kuvaston kurssistamme. Varsinkin kampamanteli on tosi hyvä juttu.

Koukkuhelmi kirjoitti...

Voihan nenä, että olette tehneet hienoja töitä!!! Kiva nähdä mitä kaikkea erilaista nypläämällä saa aikaan - ja vinkit, kuinka eri tekniikoilla voi tehdä esim. tuon niin vaikean mantelin (en itse sitä vielä hallitse, niin että siitä tulisi siisti). Kauheasti tekisi mieli tuollaiselle kurssille :D mikä tällä hetkellä kyllä on sula mahdottomuus, mutta toivottavasti joskus :)

KristiinaS kirjoitti...

Huh huh, on tuossa taas niiiin paljon kaunista ja ihmeellistä. Taitavia tekijöitä.

Mistä niitä frivolite-neuloja tilaatte? Siis saako niitä suomesta jostain?

kio kirjoitti...

Eija, nypläys on yllättävän helppoa aloittelijalle, kunhan ottaa nypylät käsiin ja rupeaa tekemään. Sitten on niitä vaikeita juttuja, suo on loputon. Neulalla frivolite on paljon helpompaa, niin olen saanut sivusta kuulla.

Pirkko, lyhennetty versio oli siinä :) kiitos vielä kurssista!

Koukkuhelmi, tervetuloa joskus mukaan, jos sun olosuhteet sen sallisi. Kaikenlaista kivaa tosiaan saa aikaiseksi ja uusia juttuja oppii koko ajan

KristiinaS, Johanna ne lupasi tilata kimppatilauksena jostakin englantilaisesta verkkokaupasta, josta aiemminkin on tilattu. Haluatko tilata meidän kimpassa? En usko että Johanna on vielä tilannut, voin laittaa viestiä. Joskus aiemmin on tilattu Jenkeistä, mutta niihin tulee tullimaksut päälle.

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos tarjouksesta, mutta en tarvitse neuloja. MIelenkiinnosta kysyin ku multa moni kysyy mistä niitä saa. Englannista oon itekin tilannu, Roseground´ilta.

kio kirjoitti...

KristiinaS, ok. Osaatko tehdä kävyllä myös?

Qing Cai kirjoitti...

cheap oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasses-outlet.us.com
coach outlet online
coach outlet store, http://www.coachoutletstoreonline.in.net/
michael kors outlet
replica watches
gucci shoes
juicy couture outlet
oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasseswholesale.in.net
coach outlet, http://www.coachoutletstoreonline.in.net/
converse shoes
manchester united jersey
chicago bears jerseys
san francisco 49ers jerseys
true religion jeans, http://www.truereligionoutletstore.us.com
nba jerseys
tods shoes
salomon shoes
lacoste shirts
michael kors handbags
cheap oakley sunglasses
true religion jeans, http://www.truereligionjean.in.net
louis vuitton handbags
mulberry outlet
chanel handbags
fitflop shoes
abercrombie and fitch
cheap mlb jerseys
mont blanc
hermes bags, http://www.hermesbags.co.uk/
prada handbags
cai2015910

xjd7410@gmail.com kirjoitti...

kate spade
nike air max 90
louboutin shoes
tod's shoes
louis vuitton handbags
true religion jeans
retro jordans 13
oakley sunglasses
coach outlet store online
gucci handbags
cheap oakley sunglasses
nike roshe run women
gucci outlet online
burberry bags
michael kors outlet
marc jacobs handbags
louis vuitton outlet
coach factory outlet online
nike free run
coach outlet store online clearances
coach factory outlet
kate spade handbags
oakley outlet
oakley sunglasses
coach outlet store online
michael kors outlet
oakley sunglasses
adidas nmd
adidas yeezy
louis vuitton outlet
chenyingying712