sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2014

Kapiokirstulaisten Lankamaraton

Tänä viikonloppuna 8 naista kokoontui Sirpa J. mökille kauniissa Padasjoen maisemissa lankatöiden merkeissä. Vaikka kuvittelin, että mulla onkin vasta tavaraa mukana, eräillä oli mahtavat kantamukset, käsitöitä joka sorttia ja välinettä joka lähtöön :) Itselläni oli mukana jämälankoja Äiti Teresa -tilkkuja varten, mutta teinkin pelkästään neulalla tehtävää käpypitsiä  (frivolite = tatting) ja lopuksi kokeilin käpyäkin. Oli purkki helmiäkin mukana, siltä varalta että olisin käyttänyt käpypitsissä, mutta en vielä sellaista kokeillut.

Ennen meidän invaasiota olohuone oli hyvin siisti, ja tässä käsityöläisten kaaos parhaimmillaan.
Nämä pikkutyöt mulla oli valmiina mukana, nuo korvisaihiot tein edellisen helmikurssin aikana, kun köksänä toiminut Pirkko mua opasti keittiössä ja perhosen tein kirjan ohjeiden mukaan kotona.

Nämä tein sitten jo Padasjoella. Rinkuloiden sisälle voi laittaa satiininauhan kiertämään tai sitten jättää sellaisenaan esim. joulukoristeeksi tai korttiin.
Tässä Annelin töitä: sinitiainen
Virkattu lapanen, joka erehdyttävästi muistuttaa neulakinnasta
Virolaisen käsityölehden lapasmalli alullaan
Pohjalle ommeltu paksu kuviopinta
Double knitting mikä liekään suomeksi
Sirpan matto trikokuteesta alullaan
Tässä mun viimeiset yritelmät käpypitsiä oikealla kävyllä, jotka tein jo kotona eilen illalla. Kiitos Eevalle opastuksesta! Tekniikka on vielä hakusessa, mutta idea ymmärretty. Muutenkin minusta tuntuu, että kun on ensin sisäistänyt mitä käpypitsissä tapahtuu neulalla tehden, niin kävyllä tekeminen on helpompaa.
Ja tässä sitten tärkein ohjelmanumero! Neulalla tekemäni pikkuliina, kokoa n. 16cm. Malli Ritvan Japanilaisesta frivolite kirjasta, jossa se oli yksivärinen. Harmittaa kyllä ihan perusteellisesti, että lanka loppui viime metreillä. Jos olisin sen tajunnut aiemmin, olisin vaihtanut sydänlangaksi toisen langan jo paljon aiemmin. Aivan lähietäisyyden tarkastelua tämä ei muutenkaan siedä, mutta ihan kiva näin ensimmäiseksi työksi.


Netti/youtube on muuten ihan pullollaan näitäkin ohjeita!
Kiitos kaikille hauskasta ja inspiroivasta seurasta ja erityisesti Sirpalle puitteista ja emännöinistä!

5 kommenttia:

ArmiL kirjoitti...

Hei, kiitos käynnistä blogissani, jos selailet taaksepäin siellä niin löydät juttua langanvärjyystä v. 2013 ja 2012.... tuon kuvan pistin, kun kevät alkaa pilkistellä niin jo katse suunnattu kesään...

Katju kirjoitti...

Ihanassa paikassa olette olleet ja hyvällä teemalla.

KristiinaS kirjoitti...

Voi ihme ku oot taitava, mä en ole perhosia ja pientä ympyriäistä pidemmälle oppinut.
Todella kivassa paikassa olette saaneet olla, kiva ku ihmiset järjestää ja kutsut kulkevat.

ArmiL kirjoitti...

Kiitos vinkistä, vähän aikaa meni ennen kuin tajusin miten se tunniste-juttu tehdään, mutta se on nyt tiedossa ja meinaan tehdä sen, niin sittenpähän helpommin löytää.

ritvis kirjoitti...

Näyttää mukavalta tavalta viettää viikonloppua :) Double knitting on onteloneule suomeksi.