sunnuntaina, tammikuuta 02, 2011

Tonttuja liikenteessä

Malli: Dropsin joulukalenterista joulusukat  (resorissa 56s, alempana 48s). Varren alimman kuvion jätin pois, muuten olisi tullut polvisukat ja turhan kireät pohkeista.
Lanka: Gjestal Maija 87g, punainen ja valkoinen teollisia värejä, vihreä ja ruskea mun kurssilla sienivärjäämiä (samettijalka ja hernekuukunen) 
Puikot: resorissa 3.0mm, muuten 3.5mm bambut.
Nämä aloitin jouluna ja eilen sain valmiiksi, eli todella hyvissä ajoin ennen joulua (seuraavaa) tuli tehtyä ;) Niinkuin ehkä jotkut muistaa mulla on ollut tapana tehdä seuraavan vuoden joulukortit heti joulun jälkeen. (Tosin tänä vuonna en jaksanut tehdä itse kortteja ollenkaan.)
Taitaapi muuten olla mun ikiensimmäinen kirjoneuletyö, jonka kohtalo ei ole ollut purku keskeneräisenä. Aina niistä tuli liian kireitä ja käyttökelvottomia, jolloinka moneksi vuodeksi annoin olla. Mosaic puseron tein tässä välissä, mutta siinä ei olekaan vaarana kiristää liikaa.
Näitä tehdessä rentouduin jopa lisää, joten toisen sukan kuviosta tuli löysempi ja tontuilla on hiukan isommat naamat, mutta jalassa ei sitä huomaa, ja varret on samanpituiset.
EDIT: Muuten, vasta äsken ku päivitin blogia ja testailin linkin toimivuutta, huomasin, että ohjeen tontuilla on silmätkin! Niihin en kiinnittänyt mitään huomiota aiemmin :)

10 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Suloiset tonttusukat!

MariL kirjoitti...

Nätit sukat!

Birgitta kirjoitti...

Hienot tonttusukat.

nienor kirjoitti...

Hienot tonttusukat! Hassua, ennen en kauheasti välittänyt kirjoneuleista, mutta nyt viime aikoina ne ovat alkaneet miellyttää silmää yhä enemmän ja enemmän :)

KristiinaS kirjoitti...

Oi ku kivat tontut. Hyvä on aloittaa ajoissa jouluvalmistelut. Alennusmyynneistä lahjat ynnä muut tarvikkeet, paperit ja nauhat.
Oikein hyvää alkanutt vuotta Sinulle.

kio kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Nienor, mun silmää ovat aina miellyttäneet, mutta olen ohittanut ne huokauksen kera.

Kristiina, harmillista kyllä, mutta näin kaukokantoiseen ajatteluun en ole kykeneväinen. En esim kylläisenä pysty kaupassa ajattelemaan mitä haluan huomenna ruoaksi. Kiitos, samoin sulle!

Anonyymi kirjoitti...

Kivat tonttusukat!

helena kirjoitti...

Voi kuinka hauskat sukat, pitää yrittää noita ensi jouluksi! Sullahan onkin jo valmiina :P

Usimarjaana kirjoitti...

Oi kuinka hauskat sukat! Tahtoo :)

7889520 kirjoitti...

qzz0621
lakers jerseys
bally shoes
pandora charms
reebok outlet store
air max 97
air max 90
michael kors outlet
moncler outlet
barcelona jersey
polo outlet