lauantaina, joulukuuta 31, 2011


Kaikille onnellista, tuotteliasta ja levollista Uutta Vuotta 2012!


Joulunvietto oli oikein mukavaa. Ilmeni mm, että savustettu kinkku ei ole yhtään hassumpi :) Lexa oli noista kahdesta se reippaampi, uteliaana tutki paikkoja muutamaan otteeseen, kun vein hänet alakertaan tuvan puolelle. Kukka taas löysi makuuhuonesta verhon takana hyllyn alla olevan piilopaikan ja viihtyi siellä melko tiiviisti, yöksi sentään tuli sänkyyn nukkumaan. Matkan aikana pidin kuljetuskopan oven auki ja halukkaat (Lexa) olivat hetken sylissä, loput aikaa olivat ahtautuneet samaan koppaan sillit purkissa -mentaliteetillä. Pysyvämpiä henkisiä vaurioita ei tainnut jäädä kummallekaan, feromonit ehkä vielä vaikuttavat, eilen Kukka makoili isossa kuljetuskopassa ja Lexa pienessä. Lexa on saanut vähän lihaa luitten päälle, lantioluut ei enää törrötä aivan yhtä kammottavasti.

P.s. näettekö tuon tähden kokonaisena? Onkohan tuo mun näkemäni puolikas bloggerin sekoilua vai jotain muuta?

5 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja kisuillesi!
Tähti näkyy melkein kokonaan, vähän oikasta reunasta jää vajaaksi. Kuva lienee hiukan liian iso leveyssuunnassa.

Pirjo kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta sinulle. Hyvä, että Lexa voi jo paremmin =) Tuo kuva näkyy kokonaisena, kun sen klikkaa "auki" muutoin on pala oikeasta reunasta poissa.

Tess kirjoitti...

Syötteenlukijassa näkyy kokonaisena, mutta täällä bloggerissa vain osittain. Kuten yllä onkin jo sanottu, niin kuva on liian leveä verrattuna palstatilaan.

Hyvää uutta vuotta!

ArualMaria kirjoitti...

Ihana kuulla, että Lexa voi jo paremmin. Onnellista uutta vuotta!

KristiinaS kirjoitti...

Ei näy kokonaan, sivupalkin puolelta puuttuu osa. Noh, haitanneeko tuo.
Kiva ku kisuleiden matka meni hyvin. Ja tietysti kiva ku sulla oli mukava joulu.
Mutt nyt on vuorossa:
Oikein, oikein hyvää, mukavaa ja antoisaa uutta vuotta Sinulle.