torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Matkaraportti

Eli täällä ollaan taas! Vaikka reissu oli tosi kiva, kotiin on aina yhtä mukavaa palata. 21 henkeä meitä oli, normaalin kokoinen iso bussi koko ajan matkassa, eli sai istua omalla penkillä ja tehdä käsitöitä. Pitsimatkahan tuo oli, noin puolet meistä harrastaa nypläystä, toinen puoli jotakin muuta, pieni osa ei ymmärtääkseni harrasta käsitöitä ollenkaan. 3 miestäkin oli mukana (1 heistä kuljettaja, Kari, joka jo 17vuoden ajan! tämäntyyppisillä matkoilla mukana). Anri on järjestänyt ja suunnitellut tämän matkan, josta kunnia hänelle!

Bussimatkailu meni yllättävän kivuttomasti, ekana päivänä matkaa olikin kertynyt yli 700km, muina vähemmän. Välissä tietenkin piti pitää taukopäiviä ennakkosuunnitelman mukaan, kuljettajilla on todella tiukka valvonta ajoajoista nykyään. Olin yllättynyt, että pystyin tekemään käsitöitä ja lukemaankin välillä ilman pahoinvointia.

Jos niin voi sanoa, olen saanut pienen yliannostuksen pitsiä. Kaikki ovat olleet mielettömän hienoja, mutta koska pitsiä oli niin paljon, jossakin vaiheessa ei enää jaksanut perehtyä ja innostua, ohitti pikasilmäyksellä ja toteamuksella ”vautsi”.

Ensimmäinen satsi valokuvia piti tyhjentää CD:lle, joka on Tiinalla, saan sen parin viikon päästä. Tässä sitten kuvia jälkimmäiseltä matkan osuudelta ja mun aikaansaannoksista matkalla (näistä aloitetaan :)
Tässä kotona Lexa haistelee uusia superkivoja kenkiä. Lexa muuten, joka normaalisti on aina vastassa ja puskemassa, oli todella loukkaantunut kun tulin kotiin. Varmaan parin tunnin ajan esitti ylpeää, eikä tullut syliin, eikä antanut silittää itseään. Leppyi sitten pikkuhiljaa..
Sain aikaiseksi yhdet neulakintaat Sandnes Tovesta, näissä on kunnolla pituutta, pesukoneessa pinta jälleen muuttui pehmoiseksi ja pörröiseksi (itselle muistiin: pikapesussa 30 asteessa eivät kutistu)
Tanskassa Mön saarella käväistiin kaupungilla ja siellä oli jotkut markkinat. Löydettiin käsityökauppa ja Tiina mun painostuksella (osta, osta, osta!) osti tuota lankaa ja bambupuikot. 2kerästä hän teki pitkät polvisukat ja mä ostin sitten jämät, joista tulikin nämä kokoa 38 sukat sekä alempana olevat pikkuruiset söpöliinit :) Lankana Regia 4-fädig Crazy Color, Suomessa en ole tota väritystä nähnytkään myynnissä, puikot 2.5 bambut.
Meitä oli useampi jotka teki bussissa käsitöitä ja alla on Ninan saldo matkan ajalta. Vakuuttava, vai mitä. Tollainen kasa nyplättyjä koristeita, tulevat sittemmin kortteihin.
Ja sitten neuloin sitä valkoista puseroa, mutta ennen hihoja into lopahti, ja tein kaikkea muuta.
Kaikkea kivaa on nähty ja valokuvattukin, harmi kun kaikkea ei voi (jaksa) laittaa tänne. Seuraavassa sitten vähän lisää..

3 kommenttia:

Pirkko kirjoitti...

Tervetuloa kotiin!!! Innolla odotan kuvia joita olet matkalla ottanut ja niitä etukäteen sovittuja maksettavia tuliaisia!
Meidän Tallinnan matka meni sateiseksi, mutta tulihan ulkoiltua monta tuntia päivässä, jota en koskaan kotona tee.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Varmasti ollut mukava reissu, ja olet jaksanut olla tosi ahkeranakin siellä bussissa! Minäkin odottelen lisää kuvia ja kertomuksia! ;oD

Kaisa kirjoitti...

Kiitoksia timantista! Ja mukavaa kesän jatkoa.