maanantaina, toukokuuta 18, 2009

Tiffanypuuhastelua

Nyt viikonloppuna oli Kapiokirstun tiffanytapaaminen, eli ei ollut varsinaisesti kurssi eikä täten "opettajaa", mutta apua toki sai kokeneilta tekijöiltä. Tämän kisulin olin aloittanut jo vuosi sitten, mutta puhti loppui kesken hiomisen ja nyt jaksoin tehdä loppuun. Loppumetreillä hermot meinas mennä kynsien ja viiksien kiinnittämisessä, mutta hyvin siinäkin kävi :)
Hiomisen jälkeen
Teipattuna
Ja ikkunassa!!
Samoin kävi Millalle, hän oli vuosi sitten jättänyt vähän lasinleikkuun kesken ja nyt tuli valmiiksi. Hirmuisen söpö kissa, tästä tulee hyvälle tuulelle :) Voi hyvinkin olla mun seuraava projekti vuoden päästä.
Tästä Irjan kissassa tulee jossakin vaiheessa kello.
Tarjan pingviini, huom. ihanat helmikalat!
Ja nämä Tarjan krookukset päätyvät ehkä puupalikkaan kiinnityksen jälkeen kännyn latausvarjoksi, if you know what I mean :) Seijan enkeli
Ja tätä Irja teki kissan rinnalla. Harmi kun en muistanut ottaa kuvaa, kun vauveli sai silmät. Uskomattoman ilmeikkäät ja kauniit silmät! Ei ole mikään helppo harrastus tuokaan, eikä halpa, tuommoinen pää maksaa n. 100e, ja lisäksi kaikkea muuta tilpehööriä pitää olla runsain mitoin.

8 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Voi jee miten ihania, kauniita, söpöjä, upeita kisuleita. Oikeesti nättejä. Mä en enää jaksa katsoa yhtään Tiffany enkeliä, niitä on joka paikassa ja usein aika ilmeettömiä yms. Mutta nämä kisut on niin hyviä "etten sanotuksi saa" :)

Milla kirjoitti...

No niin, ja nyt se piimäkakkuohje, mikä piti laittaa jo puoli vuotta sitten. Eli kuvakin taitaa löytyä täältä joskus oisko ollu marraskuulta?
Eli:

Pohja:
200g kaurakeksejä (murskaa)
75g margariinia (sulata ja sekoita kekseihin, painele irtopohjavuuan pohjalle)

Täyte:
5dl piimää
2dl makeutusainetta
2rkl vanilliinisokeria (sekoita)

7-8 liivatetta (liota kylmässä vedessä)
2rkl vettä/sitruunamehua (keitä, liuota liivatteet, anna jäähtyä, sekoita yllämainittujen joukkoon vispaten ohuena nauhana)

1prk (2,5dl) Flora vispi (vatkattuna, sekoita muiden joukkoon)

Päälle:
3prk vauvojen mangososetta
3 liivatetta (liota)
2rkl vettä/sitruunamehua (keitä, liuota liivatteet, vispaa mangojen sekaan)

Toivottavasti muistin kaikki.. Ensin meinasin että laitan pelkät aineet, mutta yleensä löytyy joukosta aina joku, joka ei oo liivatetta käyttänyt, niin kirjoittelin kuitenkin vähän ohjeita sekaan. Tässä siis miten mä sen oon tehny, voi tietysti soveltaa aineksia oman maun mukaan. Päällisestä tulee aika löysä, jos haluaa kiinteämmän niin lisää liivatetta.

Kotona Toni kysyi, että onko tuo kissa Maha. Kieltämättä, se on just niin hyväntuulisen näköinen kuin meijän Maha, ja aikalailla samat väritkin! =)

Mohariina kirjoitti...

Upeita kissoja. Nämä saa ajattelemaan tiffany-töiden kokeilemista.

Pirkko kirjoitti...

Hyviä kuvia sait taas otettua, omani ovat vielä kamerassa. Irjalta tuli juuri viesti, että nukke on valmis nimen antoa vailla.

Kiitos Milla ohjeesta ja ihanasta kakusta, sitä pitää kokeilla.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Voi kun hienoja töitä. Ylimmässä kuvassa oranssi kissa näyttää ihan aidolta, piirretystä karanneelta. Ja mustan kissan virne saa kyllä hyvälle tuulelle..

la belle au bois dormant kirjoitti...

Ihania kaikki, varsinkin nuo kisut :)

Sanna Kangasalta kirjoitti...

Ihania kissoja! Harmittaa etten päässyt paokalle, mutta toisaalta åääsin Karnaluksiin...

kio kirjoitti...

Kissat ja muut kiittävät kehuista :)

Sanna, kiitos kisulin mallista! tarttuiko montakin kiloa kaikkea mukaan? :)