lauantaina, maaliskuuta 07, 2009

täpläsukat

Malli: Tavis, 48s
Lanka: Regia Bamboo color 46g, 50g=200m
Puikot: 2.5mm bambusukkapuikot
Nämä olivat mun matkakäsityönä Tallinnan matkalla. Kun ei ole mitään ohjeita printattuna, ei voi muuta tehdä kuin perussukkaa. Yritän seuraavalla kerralla varustautua paremmin ja tehdä jotain jännempää mun kymmenistä sukkaohjeista. Lanka on aika jännä, tuntuu puuvillaiselta, bambua 45%, mutta villaa 40%, 15 % polyamidia. Ohuet tuli, mahtuisi kenkiinkin. Olen todella tyytyväinen, että vain 4g lankaa jäi, eli voi sanoa että prikulleen oikein laskettu mittasuhteet (kiitos Kristiinalle arvokkaasta mielipiteestään), en oikein muistanut ulkoa miten aloitetaan kärjestä, joten on aloitettu ihan ylhäältä perinteisesti eikä edes kahta sukkaa yhtäaikaa.

Kovin tässä on väsyttänyt koko viikon, uusi työ on vienyt melko lailla mehut. Eilen menin 9ltä nukkumaan ja heräsin 8lta, joten 11tunnin saldo viime yöltä. Tarpeeseen tuli. Reippaana tyttönä kävin tänään jumpassa, ja sain houkuteltua kaksi kaveriakin mukaan, osallistuttiin täten Motivuksen pacen ennätykseen, en tiedä onko suurin määrä osallistujia lauantaisin vaiko ihan koska vaan. Ahdistavan paljon ihmisiä oli, varsinkin kun ilma ei liikkunut mihinkään ja yksi täti kovasti vastusteli ikkunan avaamista. Lopulta avattiin kuitenkin.

3 kommenttia:

Värttinä kirjoitti...

Täydellistä optimointia! Ja pirtsakka lankakin. Tallinnan reissunnekin kuulosti kivalti, kun ei tarttis näyttää naamaansa työmaalla niin voisi hurvitella ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että lanka riitti eikä jäänyt ylikään.
Terveisiä Tallinnasta, manteleita muistin tuoda;)

Raglana kirjoitti...

Ribbisukat on parhaat! Kysyit äskettäin olisko kuvaa ohjeesen blogissani: juu olis, sillä satuit näkemään keskeneräisen postauksen (jonka poistin), ja nyt näkyy kuvakin (varsinaisessa ohjeessa), ja viime syksyn postauksessa on lisää...