lauantaina, marraskuuta 08, 2008

messut ja ogelin lankakauppa

Tänään käväisin pikaisesti uudessa lankakaupassa, sijaitsee Ogelin kauppakeskuksessa Oulunkylässä ihan lähellä juna-asemaa. Lankamaailma Nordia on kai nimeltään, 600m2 tilaa, omistajan mukaan taitaa olla Pohjoismaiden suurin lankakauppa. Auki on 10-18 (vai oliko 9ltä?) ja la 10-15. Oli tosi paljon kivoja lankoja, selvisin kuitenkin näin vähällä. 2 kerää Gjestalin Bris -lankaa, puolet soijaa ja puolet villaa 100m/50g, maksoi 3.9e/kerä. Todella pehmoisen tuntuista. Oli muuten aivan hurmaava sinisävyinen vastaava, mutta en tällä erää ostanut. En ole tollaiseen lankaan ennen törmännyt. Ja Maija-kerän sai kaupan päälle.
Kädentaitomessuihin sain viime viikolla ilmaisen lipun Porvoon Teetee-myymälästä, siellä ostin vähäsen lankaa, näitä en ehtinyt vielä kuvata. Kaikenlaista kivaa oli myynnissä, mutta selvisin kokonaan ilman lankaostoksia (!!!). Ostin kudotun pellavaliinan, puoli litraa kuivattuja karpaloita ja yhden kuivatuista kukista tehdyn kortin. Niille, jotka sinne menevät huomenna, suosittelen poikkeamaan Lankamaailma Nordian kojussa, sieltä sain kupongin, jolla marraskuun loppuun saa -20% normaalihintaisista langoista Oulunkylän myymälästä. Toivottavasti tuokin kauppa menestyy vaikka ei ole aivan Hgi:n keskustassa. Mainospätkä loppuu tähän :)

7 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Hyvä etten poikennut Nordian osastolle, vaikka sen siellä messuilla näinkin. Säästyypä lankojen ostolta kun en niitä nyt juuri tarvitsekaan.

Taija K kirjoitti...

Eiköhän ainakin me lähellä Oulunkylää asuvat käydä kannattamassa liikettä ;o) En ole vielä siellä käynyt, mutta aion kyllä lähiaikoina pyörähtää, Pukinmäessä kun asun.

mokkakissa kirjoitti...

Hei,
Mäkin kävin siellä osastolla mutta en saanut kuponkia. Suojelusenkeli ehkä esti...
Kiitos muuten kommenteista ja näitkö ne otukset siellä toisessa hallissa?
Ostin myös karpaloita...ja luomuviljaa myllyyn.
Taidan käydä Okelissa ensiviikolla...

helena kirjoitti...

Ahaa, se uusi liike on siis avattu! Meillä on huomenna tykypäivä Oulunkylässä, joten eiköhän tule poikettua! Kiitos tästä "mainospätkästä"!

-maria- kirjoitti...

Kiitos mainospätkästä minunkin puolestani! Taitaa olla jokerilinjan (550) reitin varrella, joten helppo paikka minullekin. Täytyyhän sinne jossain välissä piipahtaa :)

KoukkuHelmi kirjoitti...

Kiitos vinkistä :-) Täytyypä käydä katsastamassa valikoima; jos ei (aina) tarviaisi Menitaan asti lähteä.

Mustikka kirjoitti...

Ihanan väriset kerät. Pitääpä muistaa tutkailla Tampereella tuotakin :)