sunnuntaina, elokuuta 08, 2010

Rauman pitsiviikoilla nähtyä

Vko sitten lauantaina käytiin ei-nypläävän kaverin kanssa Rauman pitsiviikoilla. Sain etukäteisvinkkiä mitä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja meillä olikin pieni hoppu käydä kaikki paikat läpi ennen sulkemisaikaa. Paljon muutakin nähtävää olisi ollut, mutta syödäkin piti ja käydä yhdessä Outletissä, missä viime vuonna ostin hyvän jakun.. Ja helteisiin jo tottuneena en ottanut mitään pitkähihaista ja hytisin koko päivän sateenvarjoa raahaten. Sen verran sää oli kuitenkin suopea, ettei satanut muuten ku meno ja paluumatkan aikana.
Näin krouvia matskua voi nypläykseen käyttää! Piikkilankaa, hmm... Tuommoinen taidemuseon sisäpihalla, missä myös Marko Suomen pitsipeniksiä, aiheet niihin on saatu seuranhakupalstoilta ja niiden kuvista.
Marelassa oli Virtaa ja väriä luonnosta näyttely, Arja Virtasen moderneja pitsejä.


Vanhalla Raatihuoneella Vanhaa ja uutta itävaltalaista pitsiä.

Vanhalla kansalaisopistolla perinteinen raumanpitsi -näyttely. Yhdessä huoneessa oli Heli Laineen töitä. Alla kuva hänen nypylöistään ja parista työstään. Huom. nyplätty kukkakimppu, joka on nyplätty tyttärensä häihin!


Hatutettu setä toisesta huoneesta
Pala Sweat Landscape -Makea maisema teoksesta Näyttelytila Kerttu Pruutmestarskassa (Mizuho Matzunagan (JAP/GER) näyttely).
Samassa paikassa espoolaisen Siiri Sohlmanin Binche-pitsejä. Siiri oli itse paikalla kertomassa pitseistään, aivan ihana ja innostunut rouva!


Muistaakseni tämän pitsin tekoon meni 3000 työtuntia!
Oikein mukava päivä oli!

Ei kommentteja: