tiistaina, elokuuta 24, 2010

Hengissä!

                                    
Eli melontakurssin ensimmäinen sessio on ohi. Sopivasti oltiin sisällä kovan sateen aikana ja melontaosuuden ajaksi kirkastui. En tippunut veteen, mutta huomenna tarkoitus opetella kaatumista tarkoituksella, kiivetä takaisin veneeseen ja auttaa toista. Esittelyosuudessa kerroin tavoitteekseni pysyä hengissä :) Mun lisäksi ainoastaan yhdellä toisella ei ollut minkäänlaista melontakokemusta aiemmasta. Kerroin opettajille ennen kurssia mun kramppailutaipumuksesta, mutta sekään ei auttanut, enkä päässyt pälkähästä ;) Eli kivaa ilta on ollut!

2 kommenttia:

Taija K kirjoitti...

Hienoja kuvia, sekä nämä tässä postauksessa että nuo matkakuvat.

Luin tuolta aiemmasta viestistäsi, että aiot mennä uintitekniikkakurssille. Suosittelen ehdottomasti! Kävin itse sellaisen kolmisen vuotta sitten, ja kyllä uinti muuttui mukavammaksi. Itse uin ennen pää veden pinnalla ja tein kaikki liikeradat väärin, eli uinnista oli lähinnä vain haittaa niskoille ja olkapäille. Ei minusta kilpauimaria silti tullut, mutta enpähän tee radikaaleja virheitä enää. =D

kio kirjoitti...

Kiitos, Taija! Joo kuulin yhdeltä tutulta, että on useammallakin kurssilla käynyt ja todella hyötynyt. Minäkään en osaa pistää päätä veden alle, tai rintauinti saattaa mennä pää vinossa, mutta silti suu veden yläpuolella, ei kovin ergonomista.